07 February 2007

Faktaa ja Fictionia

  • Olen sanni 25 vee.
  • Opiskelen kuntoutuksen ohjausta ja suunnittelua (ei fysioterapiaa) Jyvaskylan ammattikorkeakoulussa.
  • Olen Vali-Amerikassa, Nicaraguassa, kaupungissa nimeltaan Matagalpa. Suoritan taalla kuukauden tyoharjoittelun kolmessa eri organisaatiossa ja lisaksi kaymme tutustumassa muutamiin projekteihin, SOS-lapsikylaan ja aarimmaisessa koyhyydessa vuoristossa elaviin perheisiin. Harjoitellessa hurahtaa kolme kuukautta ja lisaksi olemme varanneet aikaa reissaamiseen Nicaraguassa, Hondurasissa, Guatemalassa ja Costa Ricassa.
  • Eka harjoittelupaikkani on organisaatio nimeltaan Familias Especiales. Organisaatio tekee toita erityisihmisten kanssa tarjoamalla "suojatyopaikkoja" esim. jugurtinvalmistuksessa ja pyoratuolien korjaamisessa, pyorittamalla erityislasten koulua, tarjoamalla fysioterapiaa, ratsastusterapiaa ja psykologin seka sosiaalityontekijan palveluja. Toita tehdaan myos suoraan koteihin barrioihin, eli lahioihin ja toimitaan aitien kanssa. Mie oon ollut paljon mukana kiertamassa kodista kotiin ja nahnyt kaikenlaista. Ollut aika uskomaton maailma. Ihmiset elavat aarettomassa koyhyydessa, mutta ovat rakkautta taynna.
  • Ilman aakkosia, en osaa nakojaan kayttaa myoskaan yyta.
  • Nicaraguan paakaupunki on Managua
  • Pinta-alaltaan Nicaragua on noin kolmasosan Suomesta ja populaa taalla on suunnilleen 5,5 miljoonaa. Vaestorakenne on painvastainen kuin Suomessa; taalla alle 15-vuotiaita 40%, 56% aikuisia ja 4% yli 65-vuotiaita.
  • Minua pidetaan taalla vanhana, koska minulla ei ole miesta ja lapsia ja nuorena/outona, koska olen yksin reissussa kaukana kotoa. Miesten jututtaessa ekaks kysyvat nimen, mista olen, ian (kun kuulevat miun olevan 25, lohduttavat etten nayta niin vanhalta, hih) ja sit kysyvat onko poikaystavaa/aviomiesta. Tai no joo, aika monesti tiedustelu poikaystavan olemassaolosta tulee heti seuraavana nimen kysymisen jalkeen. Muutamat tytoista ovat yrittaneet puolustautua valkoisella valheella Suomessa odottavasta kihlatusta, mut ei sillakaan tunnu olevan mitaan vaikutusta takalaisiin. Itse sanon, etten halua miesta, koska haluan opiskella ja tehda toita. Niin hullulta kuin kuulostaakin, niin taa toimii - tai ainakin toimii verrattain hyvin ;)
  • Tyottomia on 23% ja lukutaidottomia 20%.
  • Suurin osa vaestosta on katolisia ja uskonto ohjaa taala vahvasti jokapaivaista elamaa. Koyhimmissakin barrioissa on pellista kyhatty kirkko, joka on tupaten taynna jumalanpalveluksien aikaan. Uskonto antaa voimaa ja turvaa koyhyyden keskella. Joissain tapauksissa usko ohjaa elamaa niin voimakkaasti, etta ihmiset eivat pyri parempaan, eivat koe voivansa itse vaikuttaa elamansa kulkuun. He ajattelevat Jumalan antavan, mita on tarkoitettu. Sairaille lapsille ei hankita/oteta vastaan laakitysta, terapiaa, apuvalineita, koulutusta ja kaikki tama on selitettavissa Jumalan tahtona.
  • Rahayksikko on cordoba ja yksi euro on about 20 cordobaa. Meille taala kaikki on halpaa. Esim. hyva ruoka ravintolassa maksaa 4 euroa ja taksi 15 minuutin matkalta 35 senttia. Paikallinen palkkataso on kuitenkin hyvin matala ja esim sairaanhoitajat ansaitsevat vain 400 cordobaa kuukaudessa, milla ei naillakaan hinnoilla kauhean pitkalle potkita. Barrioissa kuljeskellessani olen tavannut monia lapsia, jotka eivat voi kayda koulua, koska heilla ei ole varaa bussiin, joka maksaisi 2 kertaa 2 cordobaa per paiva. Tuntuu typeralta. Jos kayttaisin Suomessa rahani vain valttamattomaan, voisin opintotuestani liikenevalla rahalla helposti elattaa ja kouluttaa 10 lasta taalla.
  • Nicaraguan virallinen kieli on espanja, jota yritan epatoivoisesti opiskella paivittain. Hassua on olla, kun ei ymmarra, mita ihmiset ymparilla puhuvat. Ja viela hassumpaa on se, kun mina yritan kommunikoida. Esim. eilen tarinoin vakavalla naamalla siita, kuinka siat puhuvat erilaista viittomakielta suomessa, kuin taalla. Cerdo on sika ja sordo on kuuro. Vain muutama kirjain vaarin ja kuulijoita nakratti kovin. Paikallisia lapsia huvittaa myos puhetyylini ja harjoittelun ohjaajani mukaan kuulostan merirosvolta voimakkaine arrineni. Harjoittelupaikassa minut tunnetaankin Sandi "un pocito" Chelitana. Ihmisille on vaikeata sanoa Sanni, niinpa he ovatkin ristineet minut Sandiksi. Uusi nimeni on uppoutunut jo niin hyvin paahani, etta tottelen kiltisti, kun minua huudetaan ja myos esittelen itseni Sandina. "Un pocito" tulee siita, etta ymmarran ja puhun vain vahan espanjaa. Joka valissa ihmiset kysyvat: "Ymmarsitko?" ja mina vastaan viestiani non-verbaaleilla eleilla ja ilmeilla korostaen: "Un pocito", eli pikkuhiukkasen. Uusi sukunimeni on Chelita tai Chela, joka tarkoittaa valkuaista valkoihoista. Uudella sukunimellani minua kutsutaan kadulla, bussissa, kaupassa, harjoittelussa, taksissa jne.
  • Taalla on niin kuuma, etta pylly hikoo kovin muovituolissa ja viela lampimampaan pain mennaan. Nyt on kuiva kausi ja huhtikuu on vuoden kuumin kuukausi. Kotikaupunkimme Matagalpan ilmasto on vuoristosijaintinsa vuoksi muuta maata "kylmempi " (alin lampoennatys +17 astetta). Mutta jos miettii millaisissa taloissa ihmiset taala asuvat tai millaisia vaatteita omistavat, ei yhtaan ihmettele, millainen kriisi vallitsee, jos lampotila laskee alle +20. Kertoessani, etta Suomessa on talvella 20 astetta pakkasta ja vain muutama tunti valoisaa aikaa, ihmiset ovat kauhuissaan ja ihmettelevat kuinka siella voi kukaan asua ja selvita hengissa.
  • Yritetaan reissata ympariinsa mahdollisimman paljon jo harjoitteluiden aikana. Ensimmaisena viikonloppuna matkasimme Managuan kautta San Juan Del Suriin, joka on reppureissaajien rantaparatiisi Tyynenmeren puolella. Viime viikonloppuna pompimme auton lavalla Selva Negraan, joka on ihan mielettoman kaunis luonnonpuisto Matagalpan lahella, 1200 metria merenpinnan ylla. Parin tunnin paasta olemme lahdossa viettamaan pitkaa viikonloppua reissaamalla Masayaan katsomaan tulivuoria ja sielta Granadaan saaristokierrokselle ja maanantaina vierailemaan yhteen projektiin.
  • Talla hetkella on hyvin arvokas olo, kun rintsikat ovat taynna vessapaperiin kaarittyja raharullia. Toiselta puolelta loytyy dollareita ja toiselta cordobia.
  • Liikenne on taalla aika hurjaa ja hirmuinen maara ihmisia kuoleekin vuosittain auto-onnettomuuksissa. Turvavoita ei kayteta ja harvoista autoista niita edes loytyy, ihmiset matkustavat autojen lavoilla seisoen tai reunoilla istuen (yhden camionetan lavalle mahtuu helposti 15 ihmista), jalankulkijoita tai pyorailijoita ei vaisteta, risteyksia lahestyttaessa ja ohitettaessa tyytataan kovaa, niin muut tietavat, etta tulossa ollaan, liikennevaloja on muutamia, mutta ei niita kukaan noudata.
  • Niin tosiaan, julkisina kulkuneuvoina taala on USA:n vanhat keltaiset tms. koulubussit ja paikallisliikenteessa lisaksi muutamia pakettiautoja, jotka on tungettu tayteen penkkeja (pieneen pakuun mahtuu ainakin 20 henkea). Naa bussit pystyvat kipuamaan ylos jyrkkia hiekkarinteita barrioissa, joita ei edes teiksi tunnistaisi, ikkunat on aina auki, etta ilma edes vahan kiertaisi, poly kimaltelee auringonvalossa ja kutittaa nenaa seka musiikki pauhaa niin lujaa, etta kyljessa matkustavalle taytyy huutaa korvaan, jotta tulisi kuulluksi. Lisaks osa busseista on niin tupaten taynna porukkaa, et ihmisia istuu katolla ja roikkuu ulkona takaovesta.
  • Kaikki taalla tehdaan vaarin pain, meidan katsomana hassusti ja mikaan ei mene niin, kuin odottaisi. Kaakaota tilatessaan saa paksua harmaata litkua jailla, joka maistuu matjessillille, ravintolassa yleensa ainakin yhdelle porukan jasenista tulee eri ruokaa, kuin mita on tilattu, julkisissa tiloissa on mahdollista olla juuri maalattuja huonekaluja/seinia, joista ei varoiteta (nimim. hameessa uusi sininen kuviointi), on normaalia, etta myos virka-asuinen poliisi vislailee peraasi seka nukkumaan mennaan paivan pidetyissa likasissa vaatteissa ja aamulla kaydaan suihkussa.

Voi ku mulla riittais juttua viela miljoona sanallista lisaa, mut tassa nyt ees vahaan alkuun ja mahd. pian lisaa Faktaa ja Fictionia osassa 2. Rakkautta, hymya ja palan rauhallisuuden tyynisijasta lahetan teille kaikille. Ajatuksissa paljon ootte.

4 comments:

K said...

Heissan!

Sanohan familias especialesissa paljon terveisiä minulta doña Marlenelle, jos hän vaikka minut muistaisi :D.

Hienoa kuulla, että reissu on mennyt hyvin. Teille kyllää sattuu ja tapahtuu paljon!

Anonymous said...

Anniina-ex-chelita täältä kirjottelee... Hyvin tutulta kuulostaa kaikki chelita-jutut ja toi "pocititititititoooo..." oli kyllä ehkä käytetyimpiä ilmauksiamme samoin kuin "mas o menos" ja siihen semmonen andrewickströmmäinen käsiliike mukaan :)

Ikävä tulee kaikkea, mutta onneksi voi virtuaalimatkailla teidän päivisten avulla... Oikein hienoa jatkoa sinne!!

Anonymous said...

Heei :)

Kuulostaa tosi ihanalta ja jännittävältä teidän reissu, olen suorastaan kateellinen teille olis niin kiva olla sivistäytymässä siellä mukana ja vielä lämmön kera ;)

Sanohan terkkuja Jonnalla ja Niinalle!!Haleja ja hyvää jatkoa teille :)

-Pauliina

Anonymous said...

Jeeee! Hyvä Sanni!

Ihan hiljennyttiin tyystin lukiessamme ihmeellisyyksiä ja kummallisuuksia...

Rakkautta

Pikkaraiset
(nykyisin Nipparaiset)