26 February 2007

Fotos


San Juan Del Sur

San Juan Del Sur

San Juan Del Sur

Meidan keittio ja olohuone
Meidan koti
Matagalpa
Paivikin kahvitilalla, 1 km merenpinnan ylapuolella
Camionetan lavalla Paivikin koirien kanssa matkalla kahvitilalle

Salaatin valmistusta kylpparin lattialla
Familias Especiales, kilpikonnia hoitamassa

Barriossa

Familias Especiales, Recicle

Granada

Granada, orpokodin tiskipoyta ja kova tuuli

Granada, Hospedaje Samarcanda

Masaya, tulivuori

Tulivuori ja chelitas

Masaya, mexicolainen ravintola

21 February 2007

Ekat kuvat

Barriossa


Selva Negrassa, ylhaalta alas ja vasemmalta oikealle: Roosa, Niina, mie, Paivikki, Jonna, Satu

Kotikaupunkimme Matagalpa




18 February 2007

Fin de semana reissussa

Perjantai-iltapaivalla karistettiin kotikaupungin polyt hiuksista ja suunnaattiin viikonlopun viettoon kohti etelaa. Ihan putkeenhan lahto ei mennyt, niin kuin ei Nicaraguassa ikina mikaan. Treffasimme tyttojen kanssa yhdessa Matagalpan vakkariravintoloistamme lounaan merkeissa, reput selassa ja valmiina lahtoon. Jokapaivaisen kummallista ruokaa nautiskellessamme tajusin, etta hupsistahuhhuu, oon unohtanut passikopioni kotiin. Reissatessa ilman passikopiota saattaisi joutua katujen miesten viekkuun nukkumaan, jos hospedajeihin, eli hostelleihin ei sisaan huolittaisi - ei kiitti, mie tarviin tyynyn. Nooh, bussin lahtoon oli kuitenkin viela reilusti aikaa ja paatettiin, et mie lahen taksilla hakeen paperini ja muut matkaa jo bussiasemalle varaamaan meille autosta paikkoja (asemalle ajoissa meneminen on hyvin tarpeellista, ellei halua matkustaa seisoen, katolla tai jonkun sylissa).

Taksimatkani ei poikennut normaalista. Takapenkille hyppi porukkaa toiselta puolelta sisaan, toiselta puolelta ulos ja kiertelimme ynpariinsa Matagalpan jyrkkia rinteita kuoppia, koiria, lehmia ja kadulle sammuneita vaistellen. Viimein kotiportille saapuessani naapurin bussikorjaamon miehet moikkasivat minua, kuten paivittain, torkeyksia huudellen ja haarojaan kourien. Juostuani hakemaan passikopioni, nappasin taksin takaisinpain. Kyytiin loytyi taas kahden kaden sormien mukainen maara ihmisia, jotka olivat matkalla kuka minnekin kaupungin laitamille. Matka kesti ja kesti ja kesti.

Pysahtyessamme bussiaseman portille, noustessani ulos taksista, bussien sisaanheittajien seka torin myyjien piirittaessa minut, en kuitenkaan tuntenut sisassani suurta paniikkia. Ajattelin tyttojen istuvan mukavasti ja varaavan minulle paikkaa bussissa, jonka lahtoon olisi viela 10 minuuttia aikaa. Mutta kuinkas ollakaan, pujoteltuani tungoksen lapi sisaan asemalle, nain heidan istuvan natteina, mutta hyvin nyrpeilla naamoilla varustettuina aseman penkilla. "Mita tapahtu?". Tyttojen istuessa valmiina bussissa, varaten paikkoja ja odottaen minua, se oli lahtenyt liikkeelle. Talla kertaa ei myohassa vaan puoli tuntia aikataulua edella. Naita sattuu. 1.5:n tunnin odottelun jalkeen paasimme kipuamaan bussi nro. kakkosen kyytiin, jonka kolme miesta saivat sinnikkaasti houkuteltuaan kaynnistymaan. Tassa vaiheessa olimme aarettoman onnellisia paastessamme matkaan ja rentouduimme hytkymaan, pomppimaan ja tarisemaan pitkin jo tutuksi tullutta "hieman" huonokuntoista Matagalpan tieta.

Vaikka bussit ovatkin:
1. tupaten tayteen ahdettuja, ihmiset tuuppivat, tonivat, tallovat varpaille, kiskovat hiuksista
2. ilmastoituja avoimilla ikkunoilla, jotka pollyttavat hiusta silmiin ja suuhun seka kovassa vauhdissa saavat poskinahkatkin liikkeelle
3. varustettuja kovilla, pienilla ja hikisilla penkeilla etenkin, kun reppu on saatava tungettua jalkojen valiin turvaan
4. pysakeiden valeja matkustavien, pitkin kaytavaa tungeksivien pasteijoita, mehua, vetta, snackseja tai ihan mita vaan terava-aanisesti myyvien kaupustelualuetta
5. valkuaisten pilkkaus-, tuijotus- ja huijaustaivas
6. epasiisteja ja ehka ehka vahan turvattomia
...tykkaan mie jollain sairaalla tavalla tasta tyylista matkustaa. On hauskaa kuunnella ihmisten juttuja ja katsella porukkaa, seurata ohitse vilistavia uskomattomia maisemia, kelata nakemaansa ja oppimaansa tai olla vaan. Uskomatonta on se, millaisen rauhallisuuden ja onnellisuuden tilan, eraanlaisen transsin, pystyy saavuttamaan kaiken sen/taman hektisyyden keskella.

Ensimmaiseksi yoksi matkustimme Masayaan. Yovyimme espanjalaisten ystavieni suosittelemassa hospedajessa, joka osoittautui ihan mielettoman ihanaksi paikaksi. Lue: ihana hospedaje on yhta kuin ystavallinen ja hyva palvelu. Yovymme halvimmissa paikoissa (n. 5 $/yo), eli luksuksesta ei tarvitse hairiintya.

Lauantaina suuntasimme nokkamme kohti kansallispuistoa ja siella kohoavia tulivuoria. Nyt vahan nakrattaa, kun reippaina tyttoina kieltaydyimme puiston portilla kuljetuksesta. Ymmarsimme kuljetuksen maksavan 50 cordobaa (2,5 euroa) per nokka ja ajattelimme sen olevan liian kallis, turistien huijausta ja taytta rahastusta. Opas kertoi matkaa nakoalapaikoille olevan 5 kilometria ja kavellen matkan kestavan vajaan pari tuntia. Myo naureskeltiin ja uhottiin kavelevamme huipulle keposesti 45:ssa minuutissa. Autiota tieta hillittomassa kuumuudessa tepsutellessamme ja kojoottivaroituksia lueskellessamme alkoivat hymyt vahitellen hyytymaan ja jalka painamaan. Hiki oli myos niin, etta silmia kirveli. Onneksi meidat pelasti vastaan tuleva turisti-infotietokeskusvirvokemyymalavessakompleksi, josta saimme ylpeyttamme niellen tilatuksi kuljetuksen huipulle hintaan 50 cordobaa per 4 henkea. Ja kyllapa kannatti. En ole ehka elaissani nahnyt mitaan vertaista. Nakoalat ovat huikeat. Yksi kraatereista puhaltelee rikkia ja toinen lepailee rauhallisena kesvatellen sisaseinamiinsa paljon vehreytta. Minua kylla janskasi kovin ja olo oli epatodellinen kurkkiessani sisaan maan sydameen ja kiipeillessani kraaterin reunalla korkealla tuulen tuiverruksessa laavakivimurujen tehdessa kipeaa sandaaleissa.

Tulivuorireissun jalkeen jatkoimme elamysmatkaamme bussilla puolen tunnin paahan Granadaan. Kaupunkiin saapuessamme tuntui, kuin olisimme hypanneet kokonaan toiseen maahaan. Kaduilla pyorii yllattavan paljon valkuaisia ja kaupungin keskusta nayttaa hyvin etelaeurooppalaiselta espanjalaisten colonialismin aikaan rakentamine taloineen ja kirkkoineen. Pienen pyoriskelyn jalkeen loysimme taas kivan hospedajen, josta saimme huoneen Satulle ja Roosalle seka sankypaikat dormista eli salista minulle ja Jonnalle. Tassakin paikassa on tunnelmallinen yhteinen tila, jossa aurinko paistaa sisaan tai tahdet tuikkivat paikassa, jossa normaalisti on katto, alla on suihkulahde, banaanipuu ja paljon muuta vihreaa, iltaisin sytytetaan lyhtyja ja kynttiloita, ihmiset chillaavat riippukeinuissa ja jutellaan. Niiiiiiin ihanaa.

Granadassa pyoriskelimme ympariinsa kulkien pitkin kapeita katuja ihastellen kauniita taloja. Sunnuntaina kavimme saarikierroksella Nicaragua-jarvella. Vastakohtana kaikelle kauneudelle kauhistusta ja pahaa oloa herattivat huonosti kohdellut elaimet. Kotona Matagalpassa nakyy enemman koyhyytta ja kerjalaisia, mutta ei todellakaan niin paljoa pelkka luuta, nahkaa ja arpea olevia hevosia tonkimassa katujen roskakasoja epatoivoisesti ruokaa etsien. Reissun aikana nain aivan liian monta maassa verisena makaavaa koiraa, joita piti hetki tuijottaa nahdakseen, josko rintakeha viela nousee ja laskee. Sydanta raastaa, tulee fyysisestikin pahoinvoiva olo ja mitaan muuta ei voi tehda, kuin sulkea silmansa ja yrittaa olla nakematta.

Maanantaiksi meilla oli sovittu vierailu Pronat-projektiin, joka jarjestaa koyhille nuorille naisille atk-koulutusta, ompelukursseja seka englannin opetusta. Projekti on pieni, mutta tehokas aktivoimaan nuoria naisia ja antamaan heille mahdollisuudden opiskeluun, sita kautta tyohon ja elamaan. Sattuman kaupalla projektin perustaja Kaija Tiittanen pyyhalsi paikalle ja otti meidat mukaansa koko paivaksi kiertamaan ympari Granadaa, tapaamaan ihmisia ja vierailemaan orpokodissa, jossa han on toiminut englannin opettajana. Saimme Kaijalta paljon materiaalia projektista ja mielenkiintoisesta parantavasta noni-kasvista seka uskomatonta elamanviisautta ja ideoita siihen, miten mina voisin olla avuksi ja ehkapa myos sinakin. Erityisena onnellisena hetkena mainittakoon myos kaksiminuuttinen, joka minulta meni Kaijan antaman Geisha-patukan nielaisemiseen.

Nyt turvallisesti kotona Matagalpassa ja paluu arkeen (myos nyrkkipyykkays odottaa, eli arvatenkin viihdyn erityisen hyvin ja pitkaan nettipaikassa). Hirmuisen kivaa on aina lahtea reissuun, vaikka reissussa rahjaantyykin ja hirmuisen kivaa on myos palata kotiin. Nain kai tata jaksaakin parhaiten.

Hymya,
Sandi

07 February 2007

Faktaa ja Fictionia

  • Olen sanni 25 vee.
  • Opiskelen kuntoutuksen ohjausta ja suunnittelua (ei fysioterapiaa) Jyvaskylan ammattikorkeakoulussa.
  • Olen Vali-Amerikassa, Nicaraguassa, kaupungissa nimeltaan Matagalpa. Suoritan taalla kuukauden tyoharjoittelun kolmessa eri organisaatiossa ja lisaksi kaymme tutustumassa muutamiin projekteihin, SOS-lapsikylaan ja aarimmaisessa koyhyydessa vuoristossa elaviin perheisiin. Harjoitellessa hurahtaa kolme kuukautta ja lisaksi olemme varanneet aikaa reissaamiseen Nicaraguassa, Hondurasissa, Guatemalassa ja Costa Ricassa.
  • Eka harjoittelupaikkani on organisaatio nimeltaan Familias Especiales. Organisaatio tekee toita erityisihmisten kanssa tarjoamalla "suojatyopaikkoja" esim. jugurtinvalmistuksessa ja pyoratuolien korjaamisessa, pyorittamalla erityislasten koulua, tarjoamalla fysioterapiaa, ratsastusterapiaa ja psykologin seka sosiaalityontekijan palveluja. Toita tehdaan myos suoraan koteihin barrioihin, eli lahioihin ja toimitaan aitien kanssa. Mie oon ollut paljon mukana kiertamassa kodista kotiin ja nahnyt kaikenlaista. Ollut aika uskomaton maailma. Ihmiset elavat aarettomassa koyhyydessa, mutta ovat rakkautta taynna.
  • Ilman aakkosia, en osaa nakojaan kayttaa myoskaan yyta.
  • Nicaraguan paakaupunki on Managua
  • Pinta-alaltaan Nicaragua on noin kolmasosan Suomesta ja populaa taalla on suunnilleen 5,5 miljoonaa. Vaestorakenne on painvastainen kuin Suomessa; taalla alle 15-vuotiaita 40%, 56% aikuisia ja 4% yli 65-vuotiaita.
  • Minua pidetaan taalla vanhana, koska minulla ei ole miesta ja lapsia ja nuorena/outona, koska olen yksin reissussa kaukana kotoa. Miesten jututtaessa ekaks kysyvat nimen, mista olen, ian (kun kuulevat miun olevan 25, lohduttavat etten nayta niin vanhalta, hih) ja sit kysyvat onko poikaystavaa/aviomiesta. Tai no joo, aika monesti tiedustelu poikaystavan olemassaolosta tulee heti seuraavana nimen kysymisen jalkeen. Muutamat tytoista ovat yrittaneet puolustautua valkoisella valheella Suomessa odottavasta kihlatusta, mut ei sillakaan tunnu olevan mitaan vaikutusta takalaisiin. Itse sanon, etten halua miesta, koska haluan opiskella ja tehda toita. Niin hullulta kuin kuulostaakin, niin taa toimii - tai ainakin toimii verrattain hyvin ;)
  • Tyottomia on 23% ja lukutaidottomia 20%.
  • Suurin osa vaestosta on katolisia ja uskonto ohjaa taala vahvasti jokapaivaista elamaa. Koyhimmissakin barrioissa on pellista kyhatty kirkko, joka on tupaten taynna jumalanpalveluksien aikaan. Uskonto antaa voimaa ja turvaa koyhyyden keskella. Joissain tapauksissa usko ohjaa elamaa niin voimakkaasti, etta ihmiset eivat pyri parempaan, eivat koe voivansa itse vaikuttaa elamansa kulkuun. He ajattelevat Jumalan antavan, mita on tarkoitettu. Sairaille lapsille ei hankita/oteta vastaan laakitysta, terapiaa, apuvalineita, koulutusta ja kaikki tama on selitettavissa Jumalan tahtona.
  • Rahayksikko on cordoba ja yksi euro on about 20 cordobaa. Meille taala kaikki on halpaa. Esim. hyva ruoka ravintolassa maksaa 4 euroa ja taksi 15 minuutin matkalta 35 senttia. Paikallinen palkkataso on kuitenkin hyvin matala ja esim sairaanhoitajat ansaitsevat vain 400 cordobaa kuukaudessa, milla ei naillakaan hinnoilla kauhean pitkalle potkita. Barrioissa kuljeskellessani olen tavannut monia lapsia, jotka eivat voi kayda koulua, koska heilla ei ole varaa bussiin, joka maksaisi 2 kertaa 2 cordobaa per paiva. Tuntuu typeralta. Jos kayttaisin Suomessa rahani vain valttamattomaan, voisin opintotuestani liikenevalla rahalla helposti elattaa ja kouluttaa 10 lasta taalla.
  • Nicaraguan virallinen kieli on espanja, jota yritan epatoivoisesti opiskella paivittain. Hassua on olla, kun ei ymmarra, mita ihmiset ymparilla puhuvat. Ja viela hassumpaa on se, kun mina yritan kommunikoida. Esim. eilen tarinoin vakavalla naamalla siita, kuinka siat puhuvat erilaista viittomakielta suomessa, kuin taalla. Cerdo on sika ja sordo on kuuro. Vain muutama kirjain vaarin ja kuulijoita nakratti kovin. Paikallisia lapsia huvittaa myos puhetyylini ja harjoittelun ohjaajani mukaan kuulostan merirosvolta voimakkaine arrineni. Harjoittelupaikassa minut tunnetaankin Sandi "un pocito" Chelitana. Ihmisille on vaikeata sanoa Sanni, niinpa he ovatkin ristineet minut Sandiksi. Uusi nimeni on uppoutunut jo niin hyvin paahani, etta tottelen kiltisti, kun minua huudetaan ja myos esittelen itseni Sandina. "Un pocito" tulee siita, etta ymmarran ja puhun vain vahan espanjaa. Joka valissa ihmiset kysyvat: "Ymmarsitko?" ja mina vastaan viestiani non-verbaaleilla eleilla ja ilmeilla korostaen: "Un pocito", eli pikkuhiukkasen. Uusi sukunimeni on Chelita tai Chela, joka tarkoittaa valkuaista valkoihoista. Uudella sukunimellani minua kutsutaan kadulla, bussissa, kaupassa, harjoittelussa, taksissa jne.
  • Taalla on niin kuuma, etta pylly hikoo kovin muovituolissa ja viela lampimampaan pain mennaan. Nyt on kuiva kausi ja huhtikuu on vuoden kuumin kuukausi. Kotikaupunkimme Matagalpan ilmasto on vuoristosijaintinsa vuoksi muuta maata "kylmempi " (alin lampoennatys +17 astetta). Mutta jos miettii millaisissa taloissa ihmiset taala asuvat tai millaisia vaatteita omistavat, ei yhtaan ihmettele, millainen kriisi vallitsee, jos lampotila laskee alle +20. Kertoessani, etta Suomessa on talvella 20 astetta pakkasta ja vain muutama tunti valoisaa aikaa, ihmiset ovat kauhuissaan ja ihmettelevat kuinka siella voi kukaan asua ja selvita hengissa.
  • Yritetaan reissata ympariinsa mahdollisimman paljon jo harjoitteluiden aikana. Ensimmaisena viikonloppuna matkasimme Managuan kautta San Juan Del Suriin, joka on reppureissaajien rantaparatiisi Tyynenmeren puolella. Viime viikonloppuna pompimme auton lavalla Selva Negraan, joka on ihan mielettoman kaunis luonnonpuisto Matagalpan lahella, 1200 metria merenpinnan ylla. Parin tunnin paasta olemme lahdossa viettamaan pitkaa viikonloppua reissaamalla Masayaan katsomaan tulivuoria ja sielta Granadaan saaristokierrokselle ja maanantaina vierailemaan yhteen projektiin.
  • Talla hetkella on hyvin arvokas olo, kun rintsikat ovat taynna vessapaperiin kaarittyja raharullia. Toiselta puolelta loytyy dollareita ja toiselta cordobia.
  • Liikenne on taalla aika hurjaa ja hirmuinen maara ihmisia kuoleekin vuosittain auto-onnettomuuksissa. Turvavoita ei kayteta ja harvoista autoista niita edes loytyy, ihmiset matkustavat autojen lavoilla seisoen tai reunoilla istuen (yhden camionetan lavalle mahtuu helposti 15 ihmista), jalankulkijoita tai pyorailijoita ei vaisteta, risteyksia lahestyttaessa ja ohitettaessa tyytataan kovaa, niin muut tietavat, etta tulossa ollaan, liikennevaloja on muutamia, mutta ei niita kukaan noudata.
  • Niin tosiaan, julkisina kulkuneuvoina taala on USA:n vanhat keltaiset tms. koulubussit ja paikallisliikenteessa lisaksi muutamia pakettiautoja, jotka on tungettu tayteen penkkeja (pieneen pakuun mahtuu ainakin 20 henkea). Naa bussit pystyvat kipuamaan ylos jyrkkia hiekkarinteita barrioissa, joita ei edes teiksi tunnistaisi, ikkunat on aina auki, etta ilma edes vahan kiertaisi, poly kimaltelee auringonvalossa ja kutittaa nenaa seka musiikki pauhaa niin lujaa, etta kyljessa matkustavalle taytyy huutaa korvaan, jotta tulisi kuulluksi. Lisaks osa busseista on niin tupaten taynna porukkaa, et ihmisia istuu katolla ja roikkuu ulkona takaovesta.
  • Kaikki taalla tehdaan vaarin pain, meidan katsomana hassusti ja mikaan ei mene niin, kuin odottaisi. Kaakaota tilatessaan saa paksua harmaata litkua jailla, joka maistuu matjessillille, ravintolassa yleensa ainakin yhdelle porukan jasenista tulee eri ruokaa, kuin mita on tilattu, julkisissa tiloissa on mahdollista olla juuri maalattuja huonekaluja/seinia, joista ei varoiteta (nimim. hameessa uusi sininen kuviointi), on normaalia, etta myos virka-asuinen poliisi vislailee peraasi seka nukkumaan mennaan paivan pidetyissa likasissa vaatteissa ja aamulla kaydaan suihkussa.

Voi ku mulla riittais juttua viela miljoona sanallista lisaa, mut tassa nyt ees vahaan alkuun ja mahd. pian lisaa Faktaa ja Fictionia osassa 2. Rakkautta, hymya ja palan rauhallisuuden tyynisijasta lahetan teille kaikille. Ajatuksissa paljon ootte.