18 February 2007

Fin de semana reissussa

Perjantai-iltapaivalla karistettiin kotikaupungin polyt hiuksista ja suunnaattiin viikonlopun viettoon kohti etelaa. Ihan putkeenhan lahto ei mennyt, niin kuin ei Nicaraguassa ikina mikaan. Treffasimme tyttojen kanssa yhdessa Matagalpan vakkariravintoloistamme lounaan merkeissa, reput selassa ja valmiina lahtoon. Jokapaivaisen kummallista ruokaa nautiskellessamme tajusin, etta hupsistahuhhuu, oon unohtanut passikopioni kotiin. Reissatessa ilman passikopiota saattaisi joutua katujen miesten viekkuun nukkumaan, jos hospedajeihin, eli hostelleihin ei sisaan huolittaisi - ei kiitti, mie tarviin tyynyn. Nooh, bussin lahtoon oli kuitenkin viela reilusti aikaa ja paatettiin, et mie lahen taksilla hakeen paperini ja muut matkaa jo bussiasemalle varaamaan meille autosta paikkoja (asemalle ajoissa meneminen on hyvin tarpeellista, ellei halua matkustaa seisoen, katolla tai jonkun sylissa).

Taksimatkani ei poikennut normaalista. Takapenkille hyppi porukkaa toiselta puolelta sisaan, toiselta puolelta ulos ja kiertelimme ynpariinsa Matagalpan jyrkkia rinteita kuoppia, koiria, lehmia ja kadulle sammuneita vaistellen. Viimein kotiportille saapuessani naapurin bussikorjaamon miehet moikkasivat minua, kuten paivittain, torkeyksia huudellen ja haarojaan kourien. Juostuani hakemaan passikopioni, nappasin taksin takaisinpain. Kyytiin loytyi taas kahden kaden sormien mukainen maara ihmisia, jotka olivat matkalla kuka minnekin kaupungin laitamille. Matka kesti ja kesti ja kesti.

Pysahtyessamme bussiaseman portille, noustessani ulos taksista, bussien sisaanheittajien seka torin myyjien piirittaessa minut, en kuitenkaan tuntenut sisassani suurta paniikkia. Ajattelin tyttojen istuvan mukavasti ja varaavan minulle paikkaa bussissa, jonka lahtoon olisi viela 10 minuuttia aikaa. Mutta kuinkas ollakaan, pujoteltuani tungoksen lapi sisaan asemalle, nain heidan istuvan natteina, mutta hyvin nyrpeilla naamoilla varustettuina aseman penkilla. "Mita tapahtu?". Tyttojen istuessa valmiina bussissa, varaten paikkoja ja odottaen minua, se oli lahtenyt liikkeelle. Talla kertaa ei myohassa vaan puoli tuntia aikataulua edella. Naita sattuu. 1.5:n tunnin odottelun jalkeen paasimme kipuamaan bussi nro. kakkosen kyytiin, jonka kolme miesta saivat sinnikkaasti houkuteltuaan kaynnistymaan. Tassa vaiheessa olimme aarettoman onnellisia paastessamme matkaan ja rentouduimme hytkymaan, pomppimaan ja tarisemaan pitkin jo tutuksi tullutta "hieman" huonokuntoista Matagalpan tieta.

Vaikka bussit ovatkin:
1. tupaten tayteen ahdettuja, ihmiset tuuppivat, tonivat, tallovat varpaille, kiskovat hiuksista
2. ilmastoituja avoimilla ikkunoilla, jotka pollyttavat hiusta silmiin ja suuhun seka kovassa vauhdissa saavat poskinahkatkin liikkeelle
3. varustettuja kovilla, pienilla ja hikisilla penkeilla etenkin, kun reppu on saatava tungettua jalkojen valiin turvaan
4. pysakeiden valeja matkustavien, pitkin kaytavaa tungeksivien pasteijoita, mehua, vetta, snackseja tai ihan mita vaan terava-aanisesti myyvien kaupustelualuetta
5. valkuaisten pilkkaus-, tuijotus- ja huijaustaivas
6. epasiisteja ja ehka ehka vahan turvattomia
...tykkaan mie jollain sairaalla tavalla tasta tyylista matkustaa. On hauskaa kuunnella ihmisten juttuja ja katsella porukkaa, seurata ohitse vilistavia uskomattomia maisemia, kelata nakemaansa ja oppimaansa tai olla vaan. Uskomatonta on se, millaisen rauhallisuuden ja onnellisuuden tilan, eraanlaisen transsin, pystyy saavuttamaan kaiken sen/taman hektisyyden keskella.

Ensimmaiseksi yoksi matkustimme Masayaan. Yovyimme espanjalaisten ystavieni suosittelemassa hospedajessa, joka osoittautui ihan mielettoman ihanaksi paikaksi. Lue: ihana hospedaje on yhta kuin ystavallinen ja hyva palvelu. Yovymme halvimmissa paikoissa (n. 5 $/yo), eli luksuksesta ei tarvitse hairiintya.

Lauantaina suuntasimme nokkamme kohti kansallispuistoa ja siella kohoavia tulivuoria. Nyt vahan nakrattaa, kun reippaina tyttoina kieltaydyimme puiston portilla kuljetuksesta. Ymmarsimme kuljetuksen maksavan 50 cordobaa (2,5 euroa) per nokka ja ajattelimme sen olevan liian kallis, turistien huijausta ja taytta rahastusta. Opas kertoi matkaa nakoalapaikoille olevan 5 kilometria ja kavellen matkan kestavan vajaan pari tuntia. Myo naureskeltiin ja uhottiin kavelevamme huipulle keposesti 45:ssa minuutissa. Autiota tieta hillittomassa kuumuudessa tepsutellessamme ja kojoottivaroituksia lueskellessamme alkoivat hymyt vahitellen hyytymaan ja jalka painamaan. Hiki oli myos niin, etta silmia kirveli. Onneksi meidat pelasti vastaan tuleva turisti-infotietokeskusvirvokemyymalavessakompleksi, josta saimme ylpeyttamme niellen tilatuksi kuljetuksen huipulle hintaan 50 cordobaa per 4 henkea. Ja kyllapa kannatti. En ole ehka elaissani nahnyt mitaan vertaista. Nakoalat ovat huikeat. Yksi kraatereista puhaltelee rikkia ja toinen lepailee rauhallisena kesvatellen sisaseinamiinsa paljon vehreytta. Minua kylla janskasi kovin ja olo oli epatodellinen kurkkiessani sisaan maan sydameen ja kiipeillessani kraaterin reunalla korkealla tuulen tuiverruksessa laavakivimurujen tehdessa kipeaa sandaaleissa.

Tulivuorireissun jalkeen jatkoimme elamysmatkaamme bussilla puolen tunnin paahan Granadaan. Kaupunkiin saapuessamme tuntui, kuin olisimme hypanneet kokonaan toiseen maahaan. Kaduilla pyorii yllattavan paljon valkuaisia ja kaupungin keskusta nayttaa hyvin etelaeurooppalaiselta espanjalaisten colonialismin aikaan rakentamine taloineen ja kirkkoineen. Pienen pyoriskelyn jalkeen loysimme taas kivan hospedajen, josta saimme huoneen Satulle ja Roosalle seka sankypaikat dormista eli salista minulle ja Jonnalle. Tassakin paikassa on tunnelmallinen yhteinen tila, jossa aurinko paistaa sisaan tai tahdet tuikkivat paikassa, jossa normaalisti on katto, alla on suihkulahde, banaanipuu ja paljon muuta vihreaa, iltaisin sytytetaan lyhtyja ja kynttiloita, ihmiset chillaavat riippukeinuissa ja jutellaan. Niiiiiiin ihanaa.

Granadassa pyoriskelimme ympariinsa kulkien pitkin kapeita katuja ihastellen kauniita taloja. Sunnuntaina kavimme saarikierroksella Nicaragua-jarvella. Vastakohtana kaikelle kauneudelle kauhistusta ja pahaa oloa herattivat huonosti kohdellut elaimet. Kotona Matagalpassa nakyy enemman koyhyytta ja kerjalaisia, mutta ei todellakaan niin paljoa pelkka luuta, nahkaa ja arpea olevia hevosia tonkimassa katujen roskakasoja epatoivoisesti ruokaa etsien. Reissun aikana nain aivan liian monta maassa verisena makaavaa koiraa, joita piti hetki tuijottaa nahdakseen, josko rintakeha viela nousee ja laskee. Sydanta raastaa, tulee fyysisestikin pahoinvoiva olo ja mitaan muuta ei voi tehda, kuin sulkea silmansa ja yrittaa olla nakematta.

Maanantaiksi meilla oli sovittu vierailu Pronat-projektiin, joka jarjestaa koyhille nuorille naisille atk-koulutusta, ompelukursseja seka englannin opetusta. Projekti on pieni, mutta tehokas aktivoimaan nuoria naisia ja antamaan heille mahdollisuudden opiskeluun, sita kautta tyohon ja elamaan. Sattuman kaupalla projektin perustaja Kaija Tiittanen pyyhalsi paikalle ja otti meidat mukaansa koko paivaksi kiertamaan ympari Granadaa, tapaamaan ihmisia ja vierailemaan orpokodissa, jossa han on toiminut englannin opettajana. Saimme Kaijalta paljon materiaalia projektista ja mielenkiintoisesta parantavasta noni-kasvista seka uskomatonta elamanviisautta ja ideoita siihen, miten mina voisin olla avuksi ja ehkapa myos sinakin. Erityisena onnellisena hetkena mainittakoon myos kaksiminuuttinen, joka minulta meni Kaijan antaman Geisha-patukan nielaisemiseen.

Nyt turvallisesti kotona Matagalpassa ja paluu arkeen (myos nyrkkipyykkays odottaa, eli arvatenkin viihdyn erityisen hyvin ja pitkaan nettipaikassa). Hirmuisen kivaa on aina lahtea reissuun, vaikka reissussa rahjaantyykin ja hirmuisen kivaa on myos palata kotiin. Nain kai tata jaksaakin parhaiten.

Hymya,
Sandi

4 comments:

Anonymous said...

Hei taas Sandi!

Aivan mielettomän ihana on lukea matkakertomustasi! Kirjoitat niin hyvin, että lukiessani voin nähdä maisemat, haistaa hien ja maistaa nihkeän pasteijan sen suurempaa vaivaa näkemättä.

Kiitos kun olet ottanut meidät reissuun mukaan, tuntuu että tässä nojatuolimatkaajanakin saa kasvaa ja ooppii maailmanmutkista.

Myö ollaan Kimmon kanssa lähdössä tänään Londikseen, haetaan miun loput kamat, muistellaan menneitä ja koitetaan nauttia nykyhetestä. Ja hassua on että hirmuinen matkakuume on päällä vaikka tänään onkin matkaan lähdössä, mutta kun tää vaan tuntuu niinkuin olis Tampereelle menossa (ja siis no Tampereellehan sitä ensin mennäänkin, heh), kun siis kotiin paluulta tämä matka nyt etukäteen ainakin tuntuu enemmän kuin miltään. Siitähän ei tietysti voi tietää miltä se tuntuu sitten paikanpäällä tai palatessa, mutta helppoa en usko sen olevan. No, ei maalailla piruja nyt seinälle kuitenkaan..

..ja ohops kylläpä innostuin näköjään kirjailemaan, kuvittelin kai sähköpostia kirjoittavani, mutta ei kai tässäkään mitään pituusrajoitusta viesteille ole, onko? No, ehkä jatkan tuonne sähköpostin puolelle kuitenkin..eipähän tarvitse kaikkien muiden näitä miun tiilityksiä jäädä ainakaan selailemaan jos ei muuten..

Niin että eii muuta kun rakkautta ja lisää koskettavia kokemuksia.

Kiitos kun otit reissuun!!!:)

Sinun -Unni

katrinkka said...

kyllä maar samaa mieltä Unnin kanssa! en muista näin elävästi matkustaneeni ihan vaan internetin varassa. Siun tekstin elävyyden lisäksi kutkuttaa tuo intensiteetti millä maailmaa tutkailet. vau, se on innostavaa!
kiitos siitä
ole turvassa
jään odottamaan lisää tarinoita...

Londikseen tahtoo myös!
siellä on varmana eri meininki kun täällä Liverpoolissa, vaikka ihan mielenkiintoista täälläkin.

Anonymous said...

Hei Sanni Matilda!

Kirjoitat kivasti ja matka kuullostaa ihanaiselta... Tosin tunnen itseni hölmöksi kuluttaessani aikaani lukien siun kertomuksia, surffaten kaikilla mahdollisilla matkustusnettisivustoilla ja lukien joka ikisen matkalehden tai matka-artikkelin ihan tavan lehdistä, sillä ihme kyllä tämä ajanviettotapani ei tunnu auttavan kaukokaipuuseeni... Ihmettelen, että miksi ei!?!

Voi hyvin hani!

Maa polttaa jalkojen alla,
Milla Hanna Emilia

Niko ja Sini said...

Heippa Sanniseni,

Kylläpä tuo kuvauksesi bussimatkasta kuulosti NIIN tutulta... Ja itse asiassa kyllä moni muukin asia, vaikka meijän kokemukset onkin aivan toiselta mantereelta. Ehkä täällä Suomessa vaan on kaikki ihan liian hyvieenistä ja steriiliä.

Mutta nauti olostasi siellä ja kiva kun jaksat kirjoitella olostasi siellä!

Haleja,
Sini

(Niko terkuttaa)