14 March 2007

Ajatuksia, joita ei tarpeeksi sanota aaneen

Miun on hyva olla taalla, Sanni on hyva taalla ja toivottavasti huomenna viela parempi. Sita en sano, etta elama ja arki helppoa tai sujuvaa olisi, mutta en kai talla hetkella helppoutta tai sujuvuutta kaipaakaan. Ehkapa nautinto tulee juuri siita, etta jokainen paiva on haaste, laitan itseni likoon korvannipukoitani myoten. Heittaydyn ja koen onnistumisen, tai sitten en. Hassua on se, miten hyvin tanne kotiutuu ja miten arjen yllatyksiin, jokapaivaiseen uuden kokemiseen, huikeisiin maisemiin ja kaikkeen hulluuteen tottuu ja turtuu. Minua ei pelota tai tylsistyta, eika minuu vituta - tai siis tunnen kaikki nama, mutta oikeista syista. Vanhat pitkaankin kaivelleet jutut tuntuvat asettuvan paikoilleen, oikeisiin mittasuhteisiin. Miusta on tullut jarkeva, vaikka oonkin villi ja vapaa. Minua ei haveta, uskallan olla juuri sita mita olen ja annan muidenkin olla. Opin olemaan hauraskuorisempi, heikko ja noyra. Tunteet ovat voimakkaita, mutta jotenkin selkeampia ja rehellisia. En huijaa itseani, enka muita. Paastan ihmisia lahemmaksi. Nauran paljon ja sydamesta ja huudan, kun huudattaa. Aika ihanaa. Nautin jokaisesta hetkesta.

Lampimia ajatuksia,
-Sanni

07 March 2007

Faktaa ja Fictionia, osa 2

  • Nicaraguan jatehuolto, hmmmm. Onko sellaista olemassa? Taa maa olisi hurjan paljon kauniimpi, jos joka paikka ei olisi taynna tavaraa karkkipaperista vanhaan puhelimen luuriin. Tarkeinta tuntuu olevan paasta roskista eroon mahdollisimman nopeasti heittamalla ne maahan, ulos ovista ja ikkunoista. No joo, jotta ei taysin liioitteluksi menisi, niin pitanee kertoa, etta olen nahnyt roska-autoja. Naiden autojen kulkua ei voi olla huomaamatta. Kelloa soitetaan kovaa, jotta ihmiset tietaisivat tulla roskasakkiensa kanssa teiden varsille seka erityisesti lampimalla ilmalla on fiksua autoa ohittaessa hengittaa suun kautta. Rekan lavalla on paata huimaava kasa jatetta ja kasan paalla keikkuu pari poikaa. Auton viressa kulkee kolmas, joka heittelee ihmisten tuomat sakit auton lavalle. Pojat tyhjentavat sakit, tallovat sisallon jalkoihinsa ja heittavat tyhjat sakit takaisin kadulle. Ilokseni voin myos kertoa, etta suurin osa lasipulloissa myytavasta limpparista kaadetaan pieniin pusseihin ja imeskellaan kulmasta tai pillilla pussin suusta. Juoman tullessa juoduksi, heitetaan pussi maahan, mut parempi kai kasa muovipusseja, kuin kasa lasinsiruja.
  • Tasta aattomasta (kuvittele pilkut aiden paalle) kirjoittamisesta menee niin sekaisin, ettei enaa osaa kayttaa aan pilkkuja myoskaan kasin kirjoittaessa tai sanoja sanakirjasta etsiessa.
  • Taalla jarjestetaan usein kaikenlaisia juhlia, kulkueita ja hipicoja eli hevosparaateja. Hautajaisia on usein, myos arkena. Ruumista valvotaan ensin kotona 24 tuntia ja sen jalkeen on siunaustilaisuus. Kirkosta omaiset ja ystavat kavelevat pyhavaatteissa, mutta ei mustissa, kaupungin lapi arkkua kuljettavan auton perassa hautausmaalle. Olen myos nahnyt jo monia uskonnollisia kulkueita, joissa saarnataan, lauletaan ja kannetaan mukana erilaisia isoja patsaita. Granadassa ollessamme seurasimme yhta tallaista paraatia, jossa kuljetettiin mukana n. 2 metria korkeaa ristiinnaulittua Jeesusta. Myohemmin illalla kavellessamme pimealla kadulla Roosan kanssa naimme samaisen Jeesus-patsaan loistavan valoissa keskella jonkun perheen pienta olohuoneen lattiaa. Ihmiset istuivat ymparilla, juttelivat ja katselivat telkkaria. Naky oli epatodellisen huvittava.
  • Ei oo helppoa elama, kun paivittain puhuu englantia, espanjaa ja suomea. Hollantilaisen ystavani Bastianin kanssa keskustelemme englanniksi, mutta esimerkiksi ollessamme kahvittelemassa, puhuin valilla tarjoilijalle espanjaa ja jatkoin Bastianille juttua sujuvasti kauniisti soljuvalla suomen kielella. Kerkisin hopotella pitkat tovit ennen kuin ymmarsin syyn Bastianin hammastyneenhuvittuneen ilmeeseen. Valilla tuntuu, etten osaa yhtakaan naista kielista ja valilla yhteen lauseeseen sekoittuu kaikki nama viela viittomakielella tehostettuna. Jos et kerro kellekkaan, niin tassa viela paivan piristykseksi viikon kielimoka: italialaisessa ravintolassa tilasin: "Una cucaracha, por favór.". Ehka parempi sanavalinta tassa tilanteessa olisi kuitenki ollut cuchara, joka tarkoittaa lusikkaa, eika cucaracha, joka tarkoittaa torakkaa.
  • Miun muistikapasiteetti ei riita sailyttamaan tietoisuudessa kaikkia rahapiiloja. Masayaan bussissa matkatessamme kaivoin laukustani aurinkolasit, joita en ollut kayttanyt sitten edellisen viikonloppureissun, ja hupsista, kotelon avatessani esille pompsahti tukku kahisevaa.
  • En olisi ikina uskonut, kuinka paljon huomiota saamme osaksemme. Miehet vanhoista aijankappanoista, nuoriin latin lovereihin ja 6-vuotiaisiin pikkupoikiin huutelevat, sihisevat, tekevat mojovia pusutusaania, tulevat juttelemaan, flirttailevat ja jotkut suurimmat aaliot uskaltautuvat jopa koskemaan seka hapeilematta ottamaan kuvia kamerakannykoilla. Monet haluavat myos katella ja esim. bussikuski on hyvastellyt minut kadesta pitaen: "Adios Chelita!". Paivittain olen jonkun mi amor, muñeca eli nukke, guapa eli hyvannakoinen, edelleen chela/chelita eli valkuainen, linda eli ihana, bonita/hermosa eli kaunis tai milloin mitakin. Sanoissa ja kehuissa ei saastella. Meita puhutellaan myos gringoina eli jenkkeina. Naurattaa, kun ihmiset huutelevat kaikki englanniksi osaamansa fraasit ja paremman puutteessa numerot yhdesta kolmeen (nain myos valkuaisille espanjalaisille ystavilleni, hih). Tata ujostelematonta mentaliteettia kieltenopiskelussa olen pyrkinyt imemaan itseeni. Perfektionismi on saanut kyytia ja puhun paljon ja rohkeasti, aika pyllylleen, mutta useimmiten viimeistaan toistojen jalkeen tulen suunnilleen ymmarretyksi. Valilla huutelu on ahdistavaa ja toivoisin kovasti voivani sulautua massaan tai piiloutua sangyn alle. Kaikki tama kuitenkin kuuluu vahvasti kulttuuriin ja samalla tavoin, ehka kuitenkin huomattavasti pienemmissa maarin, huudellaan myos paikallisille naisille.
  • Kaikista musiikkikappaleista, joita vaan kuvitella saattaa, on tehty espanjankielinen latinorytminen versio. Aikuinen nainen sai villiksi.
  • Kaduilla tulee vastaan paivakavelylla olevia lehmia, hevosia, koirajengeja, kissoja, kukkoja, kanoja, possuja. Toissa olevat hevoset ovat teiden varsilla parkissa autojen valissa. Ystaviamme ovat myos kaikki miljoonat "pien"eliot: muurahaisarmeija olkkarin lattialla, torakat, hamahakit, kaikki lintua pienemmat lentavat, punkit, lepakot, koppakuoriaiset ja hiiret. Puistatukset heiluttavat minua edelleen muistellessani hetkea Paivikin kahvitilalla. Seisoskelin rauhallisesti nautiskellen ihanaa suklaakeksia mielettomissa sademetsamaisemissa auringon lammittaessa niskaa. Havahduin kauhistukseen. Tunsin jotain kiipeavan pitkin jalkaani ja silmanrapayksessa se oli kiinni mahassani . Huusin, puistatin ja lennatin otuksen ilmaan. Kuvittelin sen olevan skorpioni ja tappavan minut pistollaan, kun se kiivetessaan nipisteli nahkaani ja tuntui kummalta . Voi sita kiljua. Se ei ollut skorpioni, eika se myoskaan pistanyt minua. Se oli 10 cm:n pituinen lihava pelto-/maa-/metsahiiri, joka joko luuli jalkaani palmuksi tai himosi herkullista keksiani. Hyiiiih, puistatus.
  • Politiikka on monille sydamen asia. Monien talojen katoilla liehuu edustetun puolueen lippu ja autoihin liimataan tarroja. Edellisten vaalien aikaan maalatut mainokset nakyvat edelleen joka paikassa: teiden varsilla kivissa ja tolpissa, silloissa ja talojen seinissa.
  • Kaduilla ei ole nimia tai taloilla numeroita. Osoite on ennemminkin ajo-ohje. Esimerkiksi: Managuaan lahtevan tien liikennevalot, 1,5 korttelia etelaan, kaksikerroksinen talo, sininen aita. Valilla barriossa tyoskennellessamme olemme kayttaneet koko paivan tai kaksi kulkien ympariinsa kysellen, josko joku tietaisi, mista loytyy kyseinen "osoitteen" talo, tuntisiko joku etsimaamme henkiloa, montako korttelia tahan kohtaan on ja mihin suuntaan tulisi jatkaa, jotta kulkisi etelaan. Tanne on helppo eksya, kun kaikki kadut myos nayttavat samalta. Koko maassa on vain muutama korkeampi talo ja rakennukset ovat kaikki ihan yhta varikkaita.
  • Niiiiin monilla naisilla on kyna tai useampi sailossa hiuksissa.
  • Kotikaupunkimme Matagalpa sijaitsee vuoristossa, 130 km paakaupungista pohjoiseen, 700 metria merenpinnan ylapuolella. Matagalpa on maan kahvintuotannon keskus. Asukkaita kaupungissa on 130 000. Kaupungin ydinkeskusta rakentuu samansuuntaisten pankki- ja keskuskadun, niiden paissa sijaitsevien kahden puiston ja kahden kirkon valille. Koko Nicaraguassa ei hirmuista maaraa turisteja liiku ja Matagalpassa viela muita kaupunkeja vahemman. Tiedan ulkonaolta lahes kaikki taalla hengailevat valkuaiset. Matagalpaan johtava tie seka kaikki pienemmat lahitiet ovat aarettoman huonossa kunnossa, talla hetkella kuitenkin korjauksen alla. Nica-tyylin mukaisesti toiden loppuun viemiseen voi kuitenkin luottaa vasta nahdessaan valmiit tiet omin silmin. Autoja kylla kay saaliksi, kun joutuvat kuskaamaan isoja lasteja kuopissa rytyyttaen.
  • En ole tienny maailmassa olevan nain paljon erilaisia vihanneksia ja hedelmia. Joka kulmassa on koju, jossa myydaan kaikkea eksoottista etelan hetelmaa. Haluan maistaa kaikkea, mutta tarvitsen oppaan tahan viidakkoon. Supermarketistammekin loytyy banaaneja seitsemaa eri lajia eri kayttotarkoituksiin.
  • Matagalpa on pieni kaupunki, ihmiset uteliaita ja kaikki talot avoimia niin, etta jokainen olohuoneessa kayty keskustelu kuuluu kadulle. Siltikaan en aiemmin ymmartanyt, mita tarkoitti Paivikin kommentti siita, etta ihmiset tietavat sinun pieraisseen ennen, kuin itse tiedat sinua pierettavan. Ehka kolmannella espanjantunnillani lahdimme profesorani kanssa kaupungille opiskelemaan kaytannossa kaupoissa asiointia ja sanastoa. Jonnan tunnit alkavat, kun minun paattyvat, mutta talla kertaa kertaa olimme viela kaupungilla Jonnan saapuessa kolkuttelemaan profesoran ovea. Mutta eipa hatia mitia. Naapurin mummot olivat tilanteen tasalla ja ystavallisesti selvittivat Jonnalle profesoran lahteneen chelitan kanssa kaupungille vihannesostoksille.
  • Siivoaminen tapahtuu ratilla voimakkaasti latkimalla, ei pyyhkimalla.
  • En usko, etta taalla tunnetaan termia turvallisuus. Eniten juttuja tulee mieleen liittyen autoihin ja autoiluun, kuten jo aikaisemmin kertoilinkin. Kukaan ei kayta turvavoita, ajetaan hurjaa, roikutaan kiinni milloin missakin takapuskurissa, autot on rikkinaisia ja monesti taksissa ja bussissa kulkiessaan miettii, josko talla paastaan kotiin tai seuraavalle pysakille asti. Emme kuitenkaan ole joutuneet jattamaan rikkinaista autoa, kuin kerran Managuassa. Taksistamme irtosi takarengas tai jotain. Eniten nauratti, kun huomasin kuskin kaynnistavan autonsa jokaisen pysahdyksen jalkeen ruuvimeisselilla. Myos moottoripyoraily ja pyoraily nayttaa hurjalle. Vauhdissa ei naillakaan kulkupeleilla saastella. Moottoripyoryyn on pari vuotta sitten tullut kyparapakko, mutta suurin osa ihmisista ajaa niin, etta heilla on kypara pujotettuna kasivarteen suojaamaan kyynerpaata. Usein pyoran paalla matkustaa koko perhe: aiti, hombre, kaksi lasta ja vauva, jota aiti roikottaa sylissaan. Erityisesti lasten kanssa touhuilu hammastyttaa - ketaan ei suojella miltaan. Valissa kaduilla kulkiessani tunnen elavani nintendopelissa. Ainut mihin voi luottaa on se, etta sinua ei vaista kukaan. Jalkakaytavat ovat kapeita, niilla kulkee monta ihmista, teilla vaistellaan autoja ja yllattavia elaimia, eteen tulee esteita myos maantasossa: epatasaisuuksia, koirankakkoja, yllarirautapiikkeja. Suurinta pelkoa herattavat erityisesti risteyksiin sijoittuvat noin metrin syvyiset viemariaukot, joissa kaikissa ei ole ritilaa paalla, ritila on keikkuva tai siita puuttuu osa. Pisteita saa jokaisesta vaistetysta esteesta ja bonuksia siita, jos reagoi oikeasti tutun ihmisen moikkaukseen. Extraextraextra bonuksen saa siita, jos kaivaa nopesti rahaa laukustaan, sita kerjaamaan tuleville lapsille. Kaiken taman hulluuden keskella loydan itseni monesti tilanteesta, jossa puistelen paataani ja naurahdan epauskoisesti.

Kiitos kaikista ihanista kommenteista ja sahkoposteista - tarkeita. Terkkusia ja rakkautta, rakkautta vain.

-Sanni

05 March 2007

Meidan ihana koti, ihana arki ja ihana elama

  • Meidan koti on Las Marías nimisessa barriossa vahan matkan paassa keskustasta. Asumme rautaporttien takana yhdessa Cecap-nimisen ”kurssikeskuksen” taloista. Astuessa sisaan portista vasemmalle jaa vartijamme Antonion koppi, oikealle pieni kasvimaapalsta, hirmuisen iso puu ja niiden takana paarakennus, jossa on keittio, saleja ja toimisto seka edessa avautuu parkkipaikka, jonka takana on yksi taloista ja siita viela vahan oikealle on meidan mokkimme. Pihalla kasvaa paljon vihreaa. Monia sellaisia kasveja triplakertaisessa koossa, joita meilta loytyy kotoa purkeista. Miun ikkunan edessa on mangopuu, jonka hedelmien kypsymista tarkkailen paivittain. Kurssikeskusta ymparoi paksu ja korkea tiiliaita, jonka paalla kiertaa nelja kerrosta piikkilankaa.
  • Matka- ja asumisseurana mulla on kaksi sairaanhoitajaopiskelijaa, Roosa ja Satu, ja yksi kaltaiseni kuntsari eli kuntoutuksen ohjauksen ja suunnittelun -opiskelija, Jonna. Alkuun meita kutsareita oli kolme, mutta Niina sairastui ja joutui palaamaan Suomeen kahden viikon Nicailun jalkeen. Hetki, jolloin saatoimme Niinan Managuan lentokentalle oli aarettoman haikea. Seurasin katseella niin pitkalle kunnes havisi, kyynel vierahti poskelle ja vilkutin: "Moi, moi Niina. Voi hyvin ja vie terkkuja kotiin.". Tyhjalta tuntui, kun yksi puuttui joukosta. Roosa ja Satukin jattavat meidat taman viikon lopulla saatuaan suoritettua harjoittelunsa paikallisessa sairaalassa ja lahtevat reissailemaan kohti Costa Ricaa ja Panamaa. Paasiaisviikolla, eli neljan viikon paasta, treffaamme San Juan Del Surissa, josta parin paivan loikoilun jalkeen jatkamme Nicaragua-jarvella sijaitsevalle Ometepe-saarelle. Pyorittyamme hetken Nicaraguassa matkaamme yhdessa El Salvadorin kautta Guatemalaan, ehka Belizeen ja ehka Hondurasiin. Kuka naita tietaa. 3 viikon lomailun jalkeen palaamme Jonnan kanssa takaisin Matagalpaan suorittamaan viimeisen patkan tyoharjoittelustamme. Jonna lentaa Suomeen 17.5., mutta mie taidan jaada viela tanne.
  • Meilla on "lemmikkeina" gekkoja. Ne pitaa hassua naksuttavaa aanta ja saalistaa iltaisin kaikkea itseaan pienempaa.
  • Jotta vesi olisi juomakelpoista tulee sita keittaa vahintaan 5 minuuttia. Meidan kodissa putket on ilmeisesti vuorattu kalkilla, koska hanasta tulee vain valkoista vetta, joka keittaessa muuttuu entista valkoisemmaksi ja juodessa kaihertaa kurkkua.
  • Cecapissa pyorii tyontekijoiden (jotka ovat toissa aina) lisaksi paivittain paljon erilaista porukkaa. Joinain oina olemme, tai siis muut paitsi mina ovat, heranneet meteliin, jota yovieraat ovat pitaneet ylla aamuun asti. Valilla arsyttaa, kun porukkaa lappaa edes-takas ja tyynesti sisaan myos meidan ovesta. Miulta oli varastettu Esmeraldalla pesussa ja kuivumassa olleista vaatteista kahdet housut nyt viikonloppuna – nooh, luultavasti taa tyyppi tarvitsi niiita enemman kuin mina.
  • Talossamme on viisi huonetta, olkkari-keittio-oleskeluhuone seka kaksi kylpparia. Naista viidesta huoneesta meilla on kaytossa 3. Yhden huoneen ovi on on ollut lukossa alusta asti, enka tieda, mita sen takaa loytyisi ja toisesta on romahtanut kattolevy. Ekalla viikolla meille sanottiin, etta katto korjataan ja etta voisimme siihen asti majoittua kolmestaan toisen talon yhteen huoneeseen. Sanottiin ei kiitos sille hoskalle, koska homeen haju ja olemassaolon maara oli sanoinkuvaamaton. Roudattiin kamamme kotiin ja asuttiin alkuun niin, etta kahdessa huoneessa oli kaksi ihmista. Niinan lahdettya miulla ja Roosalla on ollut omat huoneet ja Jonna ja Satu ovat asuneet kamppiksina. Ja kattoa ei tietysti viela tahan paivaan mennessa ole korjattu. Termiitit ovat syoneet tukipuut niin silpuksi, etta pelkkia levyja ei saa korjattua, vaan koko katto puretaan ja uusitaan meidan lahdettya. Olen yrittanyt lahjoa ja rukoilla noita pienia silppurikavereita hidastamaan tahtia, jotta katto ei tipahtaisi niskaan.
  • Keittio-olohuonekompleksissamme on pieni olkkarin poyta ja nelja viininpunaista nahkatuolia sen ymparilla, muutama keinutuoli, taso, jolla on telkkari, joka ei toimi (nimim. ei minuuttiakaan telkkarintuijotusta yli kuukauteen), sen paalla pieni ja kovasti rahiseva matkaradio, joka soittaa hyvin silloin, kun seisoo tietyssa kohtaa vieressa tai pitaa antennista kiinni seka kaksi poytaa, joiden paalla on keittolevymme seka pahvilaatikot, joissa sailytamme ruokatarvikkeita. Toisen poydan alla on muovihyllykko, jossa on jarjestyksessa "lukuisat" astiamme seka pahvilaatikko, jossa on muovipusseja, vessa- ja talouspaperia seka astianpesuainetta. Jaakaappi, jossa ei ole hyllyja, loytyy vierreisen talon talouskeittiosta, jonka ovi saattaa aina silloin talloin olla lukossa. Lavuaari ja hana ovat kylpparissa.
  • Sahko- ja vesikatkokset ovat osa arkea.
  • Miun huoneessa on kaksi pulpettia, joiden paalla sailytan kirjoja ja papereita seka kolme kenkalaatikkoa, joissa pysyvat jarjestyksessa kaikki pikkutavarat pensseleista ladymcknaiffiin, joksi Jonna on ristinyt Millalta lahjaksi saamani sikahienon violetin leatherman-monitoimiveitsen. Seinassa on kaksi naulaa, joista toisessa roikkuu roskapussi ja toisessa pyykkipussi. Ikkunoita on kaksi, niissa on kalterit ja ne ovat aina auki. Huoneessa on kaksi kerrossankya, joista toisessa nukun ja toisen ylasankyyn olen virittanyt pyykkinaruja alle ja vaatteeni siisteihin pinoihin paalle. Sankyni on vihrea rautainen kehikko, jota ymparoi oksennukselta haiseva moskiittoverkko. Oon viritellyt verkon kiinni ylasangyn rautoihin hienosti solmituilla narulla ja pyykkipojilla. Leikkasin siihen oviaukon, jonka sulkemiseen kaytan myos pyykkipoikaa. Moskiittoverkon helma on tungettu patjojen valiin niin, etta alareunaan jaa vahan loysaa pussukaksi. Tama pussukka on erityisen tarkea tyynypaadyssa, koska siella sailytan otsalamppua, kirjaa (jota uskomatonta kylla, en ole lukenut viikkoihin) seka silmalasikoteloa. Seinan puoleisen sivun verkkoon muodostuu myos nopesti pussukka, jossa lojuu makuupussini ja lakanani. Sangyssani on paallekkain kaksi patjaa, jotta sangyn raudat, eivat tuntuisi niin satuttavina ja raidoittaisi kylkea. Patjat ei oo samanlaista superlonmatskua or whatever it´s called, kuin Suomessa vaan jotain rahisevampaa ja kovempaa. Niihin muodostuu heti ensimmaisena yona painauma, joka pysyy. Nukun siis kaukalossa. Tyyny on niin kova, etta kylkea pitaa kaantaa tasaisin valiajoin, jotta korva ei puutuisi. Tyynyn vieressa on kannykka, joka soi kello 6.30 ja tyynyn alla on vaihteleva maara korvatuppia. Tai siis nukkumaan mennesani laitan kaksi tulpista korviini. Yolla hairitsevaan meteliin heratessani niita ei loydy mistaan ja aamulla niita loytyy yopuvun sisalta, miun alta, tyynylta ja verkon pussukoista. Miun lisaksi sangyssani asuu myos pienenpienia otokoita. Naita otokoita vilistaa ympari taloamme ja niita on parempi olla ajattelematta. Vaikka useissa kayttamistamme pienen budjetin hostelleista sangyt ovat mukavammat, kuin ylla kuvailemani, on reissusta on aina niin ihana palata kotiin, kun paasee omaan sankyyn nukkumaan. Kaikesta tasta alyttomyydesta tulee arkisen kotoisan rakkaan turvallista.
  • Peseytyminen ei houkuttele, kun suihkusta tulee kylmaa vetta tai ei vetta ollenkaan. Ymarratte siis varmaan, jos rusketukseni kotiin palatessa haviaa Lampisaaressa saunomisen jalkeen.
  • Heratessani aamulla kellon soittoon kaivan tulpat korvistani ja sukellan ulos kaukalostani. Tyonnan jalkani sangyn vieressa odottaviin vaaleanpunaisiin flipflopsandaaleihin. Avaan huoneeni oven ja laitan kiven paikoilleen, pitamaan sita auki. Kerailen poydalta aamulaakitykseni (talla hetkella 3 tablettia aamuin illoin) ja horppaan paalle vetta pullosta. Seuraavaksi tepsuttelen kulman taakse vessaan. Seitsemaan asti aamulla tulee hanoista vetta, joten kahviveden keittamisen, aamupesun ja vessassa kaymisen kanssa tulee toimia ripeasti. Hatatapauksessa pesun voi suorittaa myos seitseman jalkeen saaveihin sailomallamme vedella ja naista saaveista kaadetaan vetta myos ponttoon kakka kakkosen alas vetamiseksi. Tassa vaiheessa heraa Jonna ja mina tepsuttelen viereisen talon keittioon toivottamaan hyvat huomenet tateille seka hakemaan jaakaapista marganiinin, juuston ja kaksi jugurttia. Desinfioin kadet. Kaadan kattilasta kiehuvaa vetta kuppiin ja heitan joukkoon instantkahvijauhetta ja cremoraa, eli kermajauhetta. Repaisen talouspaperirullasta palan, jonka puolitan. Paperin toiselle puolikkaalle kaivan pahvilaatikosta kaksi palasta monijyvapaahtoleipaa, joista voitelen toisen, laitan paalle tietyn merkkisen juustopalan ja sitten toisen leivan. Paperinpuolikas numero kakkoseen otan banaanin. Kasaan leivan, banaanin ja kahvin plus all branin tikkumuropaketin seka vesipulloni poydalle. Istun alas ja desinfioin kadet. Avaan yoplait natural -jugurtin foliokannen ja kaadan sekaan muroja aina valilla kahvikupista ottamallani lusikalla sekoittaen, jotta ei tursuisi yli - haasteellista. Syon jugurttimuromosson ensimmaisena haukaten valissa toisessa kadessani olevaa banaania. Horppaan valiin vetta ja jatkan aamuherkuttelua leivallani. Lopuksi juon kahvin, joka on jo sopivasti jaahtynyt. Seuraavaksi taytan vesipulloni ja laitan sen kassiini mukaan toihin. Joka aamu yritan kovasti muistaa ottaa mukaani myos kasidesipullon. Tassa vaiheessa on jo kiire. Meikkaan vahan ja sutaisen hiukset johonkin asentoon. Lopuksi juoksen ympari kamppaa keraten mukaani avaimet, sanakirjan ja puhelimen. Oon jo myohassa. Huudan heipat ja hyvan paivan toivotukset Jonnalle, paiskaan oven kiinni ja juoksen bussiin tai taksiin. Ainiin, kylla mie myos puen vaatetta paalleni jossain valissa. Jumiutunutko rutiineihin?